Kun asiat alkavat näyttää kovin monimutkaisilta, koetan nähdä asioita etäämmältä -- nähdä metsän puilta, kuten sanotaan.
Hyvä lähtökohta on mielestäni se, että me ihmiset olemme saaneet maapallon ilmakehineen ja auringonsäteineen käytettäväksemme ilman, että kukaan on tehnyt kerrassaan mitään sen eteen. Siksi nuo luonnonvarat kuuluvat kollektiivisesti koko ihmiskunnalle ja jokaiselle ihmiselle.
Ihmisen perustarpeet on tyydytettävä ilman, että ihmisen tarvitsee sitä ansaita. Emmehän me ole ansainneet maapalloa emmekä aurinkoa, emme ilmakehää, pohjavettä, multakerrosta emmekä yhteyttäviä kasveja emmekä lisääntyviä eläimiä. Olemme saaneet ne lahjaksi jo ennenkuin itse putkahdimme tänne maapallolle.
Perustarpeiden tyydytystä ei siis tarvitse ansaita. Kun ihmisiä alkaa olla melko tiheässä täällä maan päällä, on käytännöllistä organisoitua yhteiskunnaksi, joka valvoo, että tärkeimmät perusasiat toteutuvat. En kannata missään nimessä anarkistista oman_onnensa_seppä -ideologiaa, mutta en myöskään latistavaa ja musertavaa totalitarismia.
Hyvä välimuoto on olemassa -- niinsanottu hyvinvointiyhteiskunta. Se oli Suomessa melko hyvässä kuosissa 80-luvulla, mutta sen jälkeen sitä on määrätietoisesti pyritty purkamaan ideologisista syistä. Vai onko niin, että hyvinvointimme tulikin itärajan takaa, ja kun Neuvostoliitto ei enää kaupankäynnin kautta pidä huolta suomalaisten hyvinvoinnista, niin olemme jääneet kansainvälisten pankkien armoille? Mene ja tiedä.
Solidaarinen rinnakkaiselo koko maapallolla on kuitenkin se tavoite, johon pyrkimistä kannatan. Yhteiskunta huolehtikoon siitä, että perusasiat ovat kaikille saatavissa, ja sitten -- jos ja kun resursseja riittää -- saa itse kukin hankkia luksusta kykyjensä mukaan kunhan se ei ole kenenkään perusoikeuksista pois.
Nykymaailmassa joka vuosi kuolee noin kymmenen miljoonaa ihmisiä nälkään vain siksi että pääoman oikeus tuottaa voittoa on asetettu korkeammalle kuin ihmisten oikeus elämään.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti